perjantai 3. tammikuuta 2014

Huolisyöppö

Joulun aikana olen kunnostautunut ompelun saralla lähinnä kankaita shoppailemalla. Pitäisi vaan opetella hankkimaan kerralla kaikki yhden työn tarvikkeet, ettei hommat sitten seiso kun mulla ei olekaan oikean väristä resoria, nappia tai kuminauhaa... Kahdet leggingsit sain ihan loppuun asti valmiiksi, muut ideat vielä pursuilevat päässä odottaen tarviketilausta.

Eilen mulle kuitenkin iski tarve päästä toteuttamaan. Yhdellä ystävällä on tällä hetkellä paljon mielen päällä ja tuntui, että haluan jollakin tavalla olla avuksi. Lamppu syttyi ja muistin joskus nähneeni idean huolensyöjästä, pehmoisesta kaverista, jonka kitaan voi lapulle kirjoitetut tai piirretyt huolet ja murheet hukuttaa. Hetken suunnittelin ja piirtelin ja pengoin kankaita. Tällainen siitä sitten tuli:



Vartalon raitatrikoo on EK:n palalaarista, muut kankaat kierrätetty vanhoista topeista ja T-paidoista. Laatikosta löytynyt vetoketju määritti olennon koon, sisuksen se sai tyynyn täytteestä, jota löytyi vaatehuoneesta pussillinen. Silmät olisin halunnut kirjoa, mutta sopivan langan puttuessa tyydyin piirtämään ne kangastussilla.

Toivottavasti tämä osaa lohduttaa silloin, kun itseltäni ei löydy sanoja. Saatan tällaisen tekaista myös itselleni työvälineeksi, kunhan saan prokrastinoinniltani valmistuttua! Syöppö voisi olla oiva apuri lasten murheiden käsittelyssä.

14 kommenttia:

  1. Voi että, onpa suloinen :) En olekaan aikaisemmin kuullut tuollaisesta huolensyöjästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekään en ollut näistä ennen tuon linkittämäni blogipostauksen löytämistä kuullut :)

      Poista
  2. Tuollaisia ystäviä jokainen tarvitsisi kuin sinä olet, ihanasti ajateltu toista! :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Ystävyyteen ei onneksi ole vain yhtä oikeaa tapaa. Tämä tuntui tähän tilanteeeseen hyvältä :)

      Poista
  3. Samaa mieltä Sarin kanssa! Mulle tuli ihan tippa silmään, todella ihana huolisyöppö ja sinä olet hieno ihminen! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana idea ja kaunis toteutus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meinasi jo iskeä hätä kun mulla on lähinnä kuosillisia trikoita varastossa. Onneksi muistin nuo käytöstä poistuneet paidat :)

      Poista
  5. Niin suloinen! Tuommoiselle olisi tarvis monella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vaikka alkuperäinen tuote onkin toteutettu lapsille, on aikuisillakin monesti sellaisia huolia, ettei haittaa vaikka joku välillä syö osan pois.

      Poista