keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Lista lyhenee

Siis mitä tää on!? Aiemmasta keskeneräisten listasta on ensimmäinen jämälangoista neulottu sukkapari valmis! Ja olin eilen luennolla. Minäkin voin siis saada jotain aikaan!
Perussukat, malli ulkomuistista
Lanka 7 veljestä

Aijettä kun fiilis onkin nyt hyvä! Ja mä niin tykkään näistä väreistä. Onneksi otin uudet kerät matkaan, vaikka se tarkoittaakin joustamista aiemmasta lupauksesta olla aloittamatta uusia töitä... Voin kuitenkin perustella tämän hyvin, joten voinen saada anteeksi.

Olen nyt pari viikkoa vanhempieni luona Helsingissä edistämässä opintoja ja reissaamisesta ei tule mitään, jos mulla ei ole käsityötä mukana. Ajattelin sitten, että mun on helpompi ottaa pari kerää lankaa uutta sukkaparia varten, kuin erinäinen läjä keskeneräisiä tekeleitä, vaikka tänä aikana todennäköisesti valmiiksi tulisivatkin. Ja mulla on akuutti villasukkapula, vaikka ei ehkä uskoisi. Edelliset neulotut sukat ovan varmaan viiden vuoden takaa jos ei kauempaakin, yksi pari alkaa olla kulunut puhki ja yhdeltä sukalta on pari hukassa. Lisäksi meidän asunnossa on melko kylmät lattiat, joten villasukat tulevat olemaan talven hittiasuste.


Kuten aiemmin mainitsin, lankana näissä on korin pohjalta löytyneitä keriä seiskaveikkaa. Puikkoina mun uudet parhaat ystävät, sukkapuikot kokoa 3,75! Nämä ovat täydellinen välimalli nelosen ja kolme puolen keskellä. Neulejäljestä tulee juuri passelia, ei liian kireää eikä turhan löysää. Harmi kun tänään ei sada, niin ei voi laittaa uusia sukkia kumisaappaiden sisään. Mutta nyt pikasuihkuun, että ehtii luennolle!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti