Ystävälle lämmin palvelus

Joskus kymmenisen vuotta sitten lukiolaistyttönä raahasin ystäväni työväenopiston kasvivärjäyksen viikonloppukurssille. Hurahdimme hommaan ja kävimme sitä toisenkin viikonlopun verran syventämässä. Harmi vain, että se on kaikkine työvaiheineen niin aikaavievää puuhaa, ettei ole tullut kovin monesti sitä tehtyä. Kerran värjäilimme tätini kanssa villalankoja koivun lehdillä, kerran tämän alkujaankin kurssille raahatun ystävän kanssa seiskaveikkaa sipulinkuorilla. Niistä saatava väri on kyllä yksi mun suosikeista, jos ei lähdetä sitten ulkomaisten värien, kuten vaikka kokenillista saatavan punaisen maailmaan.

Näistä sipulilangoista neuloin ystävälle jokunen vuosi taaksepäin sukat. Nyt hän heitti minua pari viikkoa sitten samaisella lankakerällä ja toivoi siitä itselleen lapasia. Sen enempää speksejä ei mulle herunut, sain siis täysin vapaat kädet mallin suunnitteluun. Tällaiset niistä sitten tuli:

Mulla kävi ensin mielessä jonkinlainen erikoisempi pintaneule kämmenselkään, mutta suoraan ei ollut ajatusta siitä, millaista lähtisin hakemaan. Aloitin siis luomistyön perinteisellä peukalokiilaisella mallilla, joka tulee jo selkärangasta ja on ihanan nopea neuloa. Kuin  vahingossa valmis lapanen oli ajautunut hyllyn päälle, toista projektia varten virkatun kukan viereen. Mun ei tarvinut kulkea tästä ohi kuin kerran, kun tiesin että nämä lapaset tarvitsee omat pitsikukkansa. 

Jos en ihan ole väärässä, kukkien lanka on valkoista seiskaveikkaa. Takuuseen en voi mennä, sillä sopivan pieni kerä pyöriskeli lankakorin pohjalla yksikseen. Muitakin värejä mallailin, mutta mielestäni valkoinen tekee parhaiten kunniaa lapasten luonteelle. Jotenkin niistä tulee mieleen viljalyhde ja suomalainen maaseutu. Ohje löytyy Novitan talvinumerosta vuodelta 2012, vaikkakin siinä tämä malli on toteutettu mattona paksusta kuteesta.

Huomenna pitäisi jaksaa vielä jäädä luennon jälkeen kirjastoon lukemaan, joten parempi olisi kai malttaa käydä nukkumaan. Vaikka rakastan näitä kiireettömiä (vaikka toki työntäyteisiä) reissuja vanhempien luona, odotan jo sitäkin aikaa kun tentit on suoritettu ja saan kirjoitella kandia ja viimeisiä rästitehtäviä rauhassa kotoa käsin. Sitä ennen otan kuitenkin näistä kaiken irti, lauantaina esimerkiksi tehdään äidin kanssa pyhiinvaellus Karnaluksille. <3 Onneksi palautukset tulee vasta ensi viikolla....

Joulukranssi

 Nyt alkoi joulun laitto tässäkin huushollissa. Kynttilöitä on poltettu jo heti syksyn alusta, mutta nehän luo vain tunnelmaa... eikä ole edes joulun punaisia. Ei varmaan ole mikään yllätys kun tunnustan, että tarvikkeet tähänkin kranssiin ostettiin jo vuosi takaperin. Taisin ihastua noihin Tiimarin huopaisiin peuroihin, ja lähdin siitä sitten kehittelemään ideaa pidemmälle. Näistä kuvista ei nyt oikein erota, mutta kaksi peuraa on väriltään tumman violetteja ja alareunassa komeileva tumman ruskea. Täytyy koittaa saada parempia kuvia, kunhan ulkona hiukan kirkastuu... Pitääköhän laittaa saumurin jälkeen ostoslistalle kunnollinen kamera, että saisi esiteltyä luomukset arvoisiensa kuvien kera, ei tällaisilla suhruilla joista hädin tuskin erottaa värejä.

Homma alkoi sillä, että kranssi maalattiin valkoiseksi säänkestävällä spraymaalilla. Homma meinasi jo kaatua siihen, kun maalipurkin lapsilukko meinasi viedä tästä askartelijasta voiton! Alakertaa konsultoituani ja purkkia hetken pyöriteltyäni sen taika kuitenkin selvisi minulle, ja pääsin töihin. Kun maali oli kuivunut, sommittelin ja liimasin peurat paikalleen vain todetakseni, että jotainhan tämä vielä vaatii. Projekti sai päivän verran hautua, kunnes lamppu syttyi: männyn käpyjä se on vailla! Vaan tämäkään ei mennyt ihan niin, että "kävele ulos, valitse kauneimmat kävyt ja liimaa kiinni". Ei tosiaan. Koko päivän ja vähän kai edellistä iltaakin oli satanut kaatamalla, joten maa ja kävyt olivat märkiä. Yksikään ei siis ollut kauniisti auki. Ja oli jo pimeää, kun koiraa iltapissalla käyttäessä kyykin metsässä taskulampun valossa käpyjä poimimassa.

Yön verran kuivuttuaan yksi kävyistä oli auennut sieväksi, muut ei. Ja taas työpäivän jälkeen taskulampun valossa uusia keräämään. Kun olin levittänyt uudet kävyt kuivumaan ja lämpenemään, alkoi kärsimättömyys jo poltella ja halusin saada kranssin ripustettua oven viereen mahdollisimman pian. Miehen kanssa lopulta keksittiin, että laitetaan kävyt uuniin, jos ne siellä aukeaisi. Loppujen lopuksi ne siellä sadassa asteessa varmaan puolisentoista tuntia muhi, kunnes sain poimittua joukosta sopivat yksilöt kranssin komistukseksi. Vaan ei se ollut vielä siinäkään, kun keksin että valot tämä vielä vaatis. Taas piti odottaa seuraavaan päivään ja kurvata heti töiden jälkeen Prismaan, josta sopiva sarja löytyi ja vielä asiakasomistajapäivien ansiosta koivn edukkaasti!

Lopputulos on kovasti mieleeni. Ja mieltä lämmittää sekin, että pitkään lojuneet projektit valmistuu sittenkin. :) Kohta täytyy ruveta suunnittelemaan, mitä neulomuksia pakkaa ensi viikoksi, seuraavalle "opiskelulomalle". Tenttikirjojen lisäksi, tietysti.

Enhän mää sitten malttanutkaan...

Niinpäniin, syksyn ensimmäinen tentti on takana ja huomenna kutsuu luennon jälkeen taas Valtion Rautatiet matkalle kotiin. <3 Kieltämättä sinne on jo kova ikävä, vähemmän ja enemmän karvaisten kotijoukkojen luokse. Vaan enhän malttanut odottaa edes junamatkalle, saatika kotiin ja parempia kuvia tätä postausta varten.

Tässä se nyt siis on: Pussihelmainen hame Kukan blogista löytyvän ohjeen innoittamana. Seurasin tutoriaalin vaiheita hyvinkin orjallisesti, kaavan ainoastaan varioin Ottobre 5/2012 -lehden Aztec-hameesta. Taskut oli ehdoton saada mukaan, muutoin kavensin vuorta, ja tein etu- ja takakappaleet kokonaisista kappaleista. Vyötärökaitaleen korvasin resorilla, kuten Kukkakin oli tehnyt. Kankaan bongasin Anttilassa ensin kappa-verhona ja olin jo vakavissani sitä ostamassa, kunnes äkkäsin tätä myös metritavarana. Mulla kävi todellinen munkki, sillä kankaat oli sillä hetkellä -40% alennuksessa! Ei jäänyt paljon metrihintaa tälle. Vuori löytyi äidin komerosta, resori Eurokankaasta.

 Eihän nämä kuvat nyt oiken anna oikeutta ompelukselle eikä mallille, mutta minkäs hätähousu itselleen mahtaa. :D Täällä vanhemmilla on kunnon peili vain eteisen kapeassa käytävässä, jossa ei pääse tarpeeksi kauas, että mittasuhteet tallentuisivat kameralle oikeanlaisina. Vaikkei mulle oo syntymässä pituutta jaettukaan, niin ei mun jalat silti ihan nuin töpöt ole, mitä näissä kuvissa näyttää. :D

Kuten aiemmin päivällä mainitsin, tämä on ensimmäinen ompelus pitkään aikaan ja sen kyllä huomasi tehdessä! Vaikka olen joskus ollut tässä hyväkin, tuntuma oli alkuun täysin hukassa ja tein vähän jokaisessa työvaiheessa aloittelijan virheitä. (Mm. vuori tuli saumuroiduksi päällikankaaseen väärinpäin, mutta sitähän ei tarvitse kenellekään kertoa, kun se ei käytössä näy.) Helman rypytyksessä tutustuin ensimmäistä kertaa framiloniin, vasta puolen helman jälkeen se alkoi istua käteen... kun ensin vasemman käden nimettömän nivelet oli pariin kertaan lukkiutuneet. Mittaamisessa voisi myös olla tarkempi, jos tästä tulee revanssi, siihen tulee lyhyempi helma ja tiukempi resori. Tämä saattaa tarvita vielä vähän kuminauhaa, että pysyy päällä koko päivän. :P

Olkoonkin vähän maanantaikappale, mutta käyttövaate tästä silti tulee. Ja sormet syyhyää jo uusien projektien kimppuun, kunhan anopin saumuri tulisi huollosta pian! Saisin sillä huristella siihen asti, että Joulupukki tuo mulle oman. Ompelukone on niin palikkamalli, että sillä ei paljon joustavia ommella. Toisaalta voi olla hyväkin kertailla hiukan tekniikoita, ennen kuin lähden tuhoamaan jemmaan hankittuja trikooherkkuja.

Tietynlainen harjoitelma oli tämä harmaa EK:n palalaarista löytyneestä täydellisen mallisesta trikoopalasta saumuroitu tuubihuivi. Mallin piti olla idioottivarma kun ei tarvinnut edes leikata mitään, ja onnistuinhan minä tämänkin ensin pussittamaan kaksinkertaiseksi, ennen kuin tajusin miten päin putken päät pitää ommella yhteen. Kaikki pitää vissiin kokeilla kantapään kautta. Vaan senhän sanotaan olevan tehokkainta oppimista. ;) Käyttöön pääsi heti tämäkin, saattaa jopa olla uusi lemppari. Väri on myös sopivan neutraali, helppo yhdistää melkein minkä vaan kanssa.

Jospa sitä sitten siirtyis uneksimaan pakkaamisesta... Jos mun tavarat olisi yön aikana mystisesti viikkautuneet siististi reppuun? :)

Karkkilapaset

Olen ihan tulessa, en muista milloin olisin viimeksi saanut yhtä paljon käsitöitä valmiiksi näin lyhyessä ajassa! Kotoa poissa on siitä hyvä, että illat ovat vapaita neulepuikkojen kanssa istumiselle, kaikenlaisen ylimääräisen puuhailun ja hääräilyn sijaan, mitä kotona koko ajan tulee keksineeksi.

Edellisen postauksen sukkien valmistuttua pyörittelin lankakeriä hetken käsissäni, ja valitsin yhdistelmäksi tämän herkullisen pinkin seiskaveikan, sekä kontrastiksi murretun vihreän käsin värjätyn langan. Kerät näyttivät sen verran pieniltä, että päätin pelata varman päälle ja tehdä sukkien sijasta lapaset. Päätös oli oikea, sillä kumpaakin jäi jäljelle enää vain pieni kerä. Mallina peruslapanen peukalokiilalla. Muunlaisia en nykyään enää teekään, ellei esim. kuviointi sitä erikseen vaadi. Nämä vaan istuu käteen niin paljon mukavammin.

Tässä viimeisessä kuvassa on teaserina toinen juuri valmistuneista ompeluksista, ihana pallohame. Siitä on vain vaikea saada yksin ollessa hyvää kuvaa päällä, niin jääköön sen paljastus myöhempään ajankohtaan. Vaikka hankala on malttaa kun olen niin innoissani, tämä on ensimmäinen itse ompelemani vaate ties kuinka moneen vuoteen!

Sukkaa pukkaa

Tämä tähän mennessä reilun viikon kestänyt "lukuloma" vanhempien luona on ollut tuottoisa! Vaaleanpunaraidallisten sukkien jälkeen otin heti uuden parin puikoille, ja eihän siinä kauaa nokka tuhise kun on pari iltaa aikaa istua tikuttamassa. Ystävien kanssa istuessa tällainen simppeli neule etenee kuin huomaamatta. Viimeiset silmukat neuloin aamulla vielä käynnistellessä, peittoon kääriytyneenä sohvan nurkassa. Kotipäivät. <3
Jos en ihan väärin muista, näihin käytetyt langat on hankittu ainakin yli kymmenen vuotta sitten, joltakin perheen kanssa tehdyltä kesälomareissulta. Vahvuudeltaan lanka vastaa 7-veikkaa, mutta en tiedä onko ihan yhtä kestävää. Jääköön nämä kotisukiksi. Muistelen myös, että nämä ihanuudet on käsin värjätty.

Ilma on ollut sateisen ankea lähes koko viikon. Omaan kotiinkin alkaisi olla jo ikävä, mutta vaihtelukin virkistää. Harmauden keskellä onnea (uusien villasukkien lisäksi) ovat ystävät, yhdessä tehty ruoka ja seuraavaan päivään kestävä ähky, tenttiin lukiessa vieressä tuhiseva koira sekä perhe. Ja äiti, jolla on hienommat kumisaappaat kuin mulla. :D