keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Mekko maatuskasta


Voi että mä olen kärsinyt, kun en ole ehtinyt ompelemaan... Tämän maatuskakuvioisen merinoneuloksen tilasin Pehemiältä jo ennen joulua, mutta vasta viime kuun lopussa ehdin sen korkkaamaan. Sillonkin ompelu jäi kesken, kun piti taas muuttaa pariksi viikoksi vanhemmille edistämään opintoja. Onneksi keksin pakatessa napata myös tämän mekonraakileen matkaan, ja viimein ehdin sen täällä ollessa viimeistellä.

Alun perin mulla kiilteli silmissä visio samanlaisesta mummomekosta, minkä Kukka oli toteuttanut. Olin kuitenkin tehnyt jo yhden hupun ja toinen oli suunnitteilla, joten kallistuin sen sijaan korkeaan kaulukseen, joka laskeutuu kauniisti lämmittämään kaulaa. Hyvä niin, tää sopii tähän mun mielestä paljon paremmin kuin huppu!


Hihansuiden ja helman huolittelu tuotti eniten päänvaivaa. Hihoihin päädyin ompelemaan kapeat kaistaleet samasta kankaasta, helman huolitteluun sain Saumanvara-ompeluryhmästä hyvän neuvon käänteen käsin ompeluun. Hidasta kuin mikä, mutta kannatti! Nyt vaan peukut pystyssä, että ommel kestää. :D

Itsensä kuvaaminen vaatii keskittymistä :D


Saataispa vielä vähän pakkasia, niin ehtis nauttia tämän lämmöstä. <3

Näyttää pahasti siltä, että mulla kävi vakava arviointivirhe käsitöitä mukaan pakatessa. Tämän lisäksi mukana ollut huiviprojekti on myös ihan loppusuoralla, joten saatan joutua vielä lankakauppaan ennen kotimatkaa... (voi harmi ;P)




12 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköinen tämä turkoosi maatuska ja ihana mekkohan siitä syntyi! Hauska nimi blogillasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannariina! Tää on ihanan tavisen näköinen, täydellinen kietoutumisvaate. :) Tekemisen välttely on mun perisyntini, muuta nimeä en oikeastaan osannut edes kuvitella. :D

      Poista
  2. Tuo sun keskittyny ilme :--D

    Mutta ihana mekko, aah.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta hei, ei oo suu auki :D Kiitti, tää on parhautta <3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Tällainen kuosi ei paljon temppuja kaipaa toimiakseen :)

      Poista
  4. Toi kangas on vaan niin nättiä. Mitenkä paljon osasit ostaa kangasta tätä varten, kun mä en osaa koskaan arvioida? Ostan aina liian vähän ja sitten harmittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Onneksi ajatus kääntyy jo pikkuhiljaa keväisempiin ompeluihin, niin ei tarvitse tilata tätä lisää. :D Tätä ostin 1,7 metriä ja oli aika passeli. Saattais just lapaset saada tuosta jämäpalasta tarkasti leikkaamalla. Arviointi on mullekin vaikeaa, siksi yritän aina miettiä yläkanttiin.

      Poista
  5. Moikka.

    Löysin google haulla "junasukat" tänne :) Vaikka olin kantapään kierroksia kattomassa ohjeesta, mutta pieni kiva eksyminen kävi.

    Ite ostan mukavaa/sopivasti tilavaa hupparia varten kangasta paidan pituus olalta+hihan pituus. Sillon riittää myös taskuihin ja huppuun kangas hyvin. Jos jotain tyköistuvampaa teen, niin tietty vähempi kangasta sitten (ja tietty kapeempaa kangasta tarttee enemmän). Hyvin on riittäny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun eksyit! Tuo sun kankaanostotapa kuulostaa hyvältä nyrkkisäännöltä. Kun mittailee itselleen valmiiksi hihan ja suurinpiirtein sopivan helman pituuden, voi sitä sitten soveltaa niihin kankaisiin joita on vaan ihan pakko saada, vaikka ei vielä oliskaan täysin kirkkaana mitä niistä muotoutuu. :D

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos Elli! Raikas kuvaakin hyvin tämän kankaan kaunista väritystä :)

      Poista